Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Kultainen lauta

Jokaisessa ryhmässä on aloitettu kierrättämään kultaista lautaa, jonka saa yksi uimari aina joka kuukausi. Laudan saa käyttöönsä sellainen uimari, joka on sen kuukauden aikana osoittanut esimerkiksi motivoituneisuutta harkka-aktiivisuudella, hyvällä fiiliksellä ja tuloksilla niin treeneissä, kuin kisoissakin. Ensimmäisen laudan, eli syyskuun treenaajan tittelin sai Venla . Lokakuun kultainen lauta matkaa Aleksin käyttöön ja se jaettiin tänään:)! 

Bussin lähtöaika kisoihin !

Bussi lähtee siis klo 13 uimahallin hiekkakentältä perjantaina kohti Hämeenlinnaa! Tämä tiedoksi, että kouluun voi ilmoittaa mahdollisimman nopeasti :) laitoin tästä viestin myös uimareiden whatsappiin!

IKM-kisoihin lähtö perjantaina!

Verra alkaa perjantaina hallilla klo 16.30 ja Hämeenlinnaan ajaa n. 2,5h. Otattehan kotonakin huomioon, että perjantain koulupäivä voi jäädä välistä tai sieltä on vähintäänkin lähdettävä aiemmin pois. Bussin lähtöaika tarkentuu heti, kun bussi yhtiöltä tulee vastaus lähtöaikaan. Tiistaina tulee kaikille kisakirje jossa tämä bussin aikataulu myös on :) Kivaa viikonloppua kaikille!

Yläkoulun vanhempainilta!

Olette kaikki toivottavasti saaneet uuden infon sähköposteihinne yläkouluun siirtyvien uimareiden infotilaisuudesta, mutta laitan sen varmuuden vuoksi myös tänne. Eli uusi aika on perjantai 26.10. klo 16.30 uimahallin kokoustilassa!

Halli kiinni maanantaina ja tiistaina!

Poliittisesta työtaistelusta johtuva lakko sulkee myös erittäin todennäköisesti uimahallin ovet ensi maanantaiksi ja tiistaiksi. Eli treenit peruttu tiistaina 23.10. hallin kiinniolon takia. Tämän takia myös yläkouluun siirtyvien uimareiden vanhempien infotilaisuus on peruttu!! Uudesta ajasta ilmoitetaan mahdollisimman nopeasti. Mikäli tilanne muuttuu ja lakko perutaan, ilmoitamme siitä lauantaina lisää!

Vanhempainvartit

Vanhempainvarteista vielä tarkennuksena, kun ei erikseen siitä mainittu, eli olisi hyvä jos uimari myös itse olisi mukana tässä! Tämä on toiminut oikein kivasti jo vedetyissä varteissa, jolloin uimarikin pääsee sanomaan omia ajatuksia :)

Syysloman judo!

Laitan tämän myös uimareille whatsappiin, mutta jos kotonakin muistuttelette, että ensi keskiviikon judoon tulisi ottaa pitkät housut ja collegepaita/muu pitkähihainen :)  

HUOM HUOM!

Olette nyt toivottavasti kaikki saaneet viestiä seuralta koskien IKM kisoja. Vastailkaa siihen perjantaihin mennessä. Suuret pahoittelut seuran puolesta siitä, että viesti tuli teille vasta nyt. Siellä oli ymmärretty ettei meidän ryhmä lähde, vaikkka tietysti nämä kisat ovat myös meidän ryhmälle.

Vanhempainvartit

Moikka! Aloitamme vanhempainvarttien pitämisen, jolloin jokaisella on mahdollisuus tulla juttelemaan oman uimarin asioista, sekä ylipäänsä siitä missä mennään ja miten kaikki sujuu :) Haluamme myös kuulla mielipiteitä miten kotona on suhtauduttu ja muuta, mikä ikinä mieltä askarruttaakin. Tehdään niin, että ehdottakaa muutamaa teille sopivaa ajankohtaa, niin ei tule päällekkäisyyksiä. Sovitaan niistä yhdessä sopiva aika, jotta kaikki halukkaat saavat tulla meidän kanssa juttelemaan ! Tämä on loistava tilaisuus tulla keskustelemaan mistä vaan lapsen harrastusta koskevista asioista ja toivommekin kaikkien sen käyttävän hyödyksi :) Terkuin Nenne &Roy

Aikataulu syyslomaviikon leirille

Pahoittelut monesta peräkkäisestä postauksesta, mutta allekirjoittanut on saanut käsiinsä virheellisiä tietoja osasta syyslomaviikon treeneistä, joten otetaan kokonaan uusi postaus tälle. Tässä lopullinen aikataulu; Tiistai 18-20.30 Keskiviikko 10-11.30 judoa monnarilla + minikisa kaikkien ryhmien kesken 15.45-17.45 Torstai aamutreeni 8-10 Perjantai 15-17 (muut valmentajat paikalla) Lauantai VAIN koulujumppa + ravintoluento 16-17 Koska infosin tuosta keskiviikosta väärin niin sekaannuksia välttääkseni tein kokonaan uuden infon leiriä koskien ! :) Terkuin Nenne

Urheiluluokille hakeminen ja syyslomaleirin korjaus !

Moi! Korjaan tähän alkuun heti, että perjantaina 19.10. Treeni 15-17 normaaliin tapaan, mutta me ei Royn kanssa olla paikalla. Toinen tärkeä asia koskee ensi syksynä yläkouluun siirtyvien vanhempia. Viikolla 43 alkaa yläkouluun urheikuluokille haku ja haluamme pitää teille vanhemmille tästä infotilaisuuden. Helena on luvannut vetää tämän vanhempainillan teille, jossa tulee tarkempaa infoa urheiluluokille hakemisesta. Toivomme että kaikki yläkouluun siirtyvien uimareiden vanhemmat pääsevät paikalle! Sopisiko kaikille tiistai 23.10. klo 18?  Toivomme että kaikki laittaisivat viestiä sopiiko tämä aika teille. Yritetään löytää aika joka sopisi mahdollisimman monelle, mielellään kaikille. Infoan myös tähän marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna tapahtuvasta IKM-aluekilpailuista Hämeenlinnassa 2.-4.11. johon koko meidän ryhmä lähtee myös! Tästä tullut teille seuran puolelta viestiä ja lajeja katsomme tämän ja ensi viikon aikana :) Terkuin Nenne&Roy

Syyslomaviikon leiriä!

Moikka kaikki! Nyt on syyslomaviikon leirin aikataulu tarkentunut. Aikaisemmista leireistä poiketen, meidän ryhmän treeniajat eivät poikkea normaaleista ajoista juurikaan muutamaa poikkeusta ja lisätreeniä lukuunottamatta. Eli leirin aikataulu olisi seuraava: Tiistai (16.10.) normi ilta 18-20.30 Keskiviikkona olisi judoa monnarilla 10-11.30 ratahaiden ja vesikiitäjien kanssa, jonka Roiko-Jokelan Heikki vetää. Illalla taas normaali 17-19. Torstaina aamutreeni 8-10. Perjantaina on normaalisti 15-17, mutta mikäli emme saa tähän tuuraajaa, joudumme perumaan treenit tuolta päivältä. Ilmoitamme tästä mahdollisimman nopeasti, kun saamme tietää tuuraajatilanteen. Lauantaina 20.10. on ainoastaan koulujumppa 10.30-11.30 eikä uintia GP-kisojen vuoksi. Klo 16-17 olisi kuitenkin tarjolla ravintoluentoa Hippoksella, jonka jälkeen olisi tarkoitus mennä kannustamaan GPeiden finaaleja iltajaksoon porukalla. Toivomme että mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan, mutta ymmärrämme myös loman mu

Viikonlopun treenit peruttu

Moikka! Eli kaikille vielä muistutuksena se, että perjantaina eikä lauantaina ole niilläkään treenejä, ketkä eivät Ouluun lähde! Terkuin Nenne ja Roy